Mitä tapahtuu, kun kokonainen kuoro päättää vaihtaa konserttivaatteet pyjamiin? Syntyy tietysti
Viihdekuoro JyväSetin pyjamabileet!
Torstaina 12. marraskuuta Kortepohjan päiväkotikoululla ja sunnuntaina 15. marraskuuta Palokan
koululla ei tarvitse pukeutua parhaimpiinsa – päinvastoin. Pyjama on suorastaan suositeltava
konserttiasu, sillä tällä kertaa JyväSet sukeltaa musiikin mukana unien maailmaan.
Luvassa on lempeä konsertti, jossa saa nauraa, huokaista, haaveilla ja ehkä vähän haukotellakin.
Lauluissa seikkaillaan unien ja unelmien maisemissa, painajaisten puolella, unettomien öiden
tunnelmissa ja tietysti myös tuutulauluissa. Eikä Nukkumattiakaan ole unohdettu – hän saattaa
hyvinkin ilmestyä paikalle ennen kuin yleisö ehtii laskea kymmeneen.
Konsertin teemana on ”Leppoisat pyjamabileet” aikuiseen makuun, ja kuorolaiset ovat heittäytyneet aiheeseen
täydellä sydämellä Jaana Elorannan johdolla. Täydellä sydämellä ovat mukana myös pianisti
Sinikka Kivelä ja Jyväskylän Sana-Sepot Hellevi Piispasen ohjastamana. Yhdessä he johdattelevat
JyväSetin kohti yötä – mutta lupaavat pitää huolen siitä, ettei yleisö nukahda ainakaan liian
aikaisin.
Liput maksavat 15€ sisältäen yömyssyn. Jos saavut paikalle pyjama päällä, saat lipun 12 eurolla.
Myös villasukat, Ainot ja Reinot ovat mitä suositeltavin konserttipukeutuminen.
Konsertin lopussa on villasukka-arpajaiset, jos onni potkaisee saatat saada lämpöiset villasukat
mukaasi.
Viihdekuoro JyväSet – Leppoisat pyjamabileet
To 12.11.2026 klo 19.00
Kortepohjan päiväkotikoulu, Kartanonkuja 4–6, Jyväskylä
Su 15.11.2026 klo 14.00
Palokan koulu, Koivutie 5, Palokka
Johtaa: Jaana Eloranta
Piano: Sinikka Kivelä
Jyväskylän Sana-Sepot: ohjaus Hellevi Piispanen
Järj. Viihdekuoro JyväSet ry, yhteistyössä Jyväskylän kansalaisopisto.
Tervetuloa konserttiin, jossa unelmat ovat sallittuja, painajaiset käsitellään laulamalla ja tuuti-lullaa
nukuttaa.